"Kyllä! Aion lähteä juuri tänään yliopistolle! Tulisitteko hakemaan minut?" Leo puhui puhelimeen ja kertoi osoitteensa. Scarlett-äiti kuunteli vieressä huolestuneena. "Pärjäätkö sinä, kun joudut asumaan yksin?" hän kysyi. "Äiti! Olen kahdeksantoista, okei? Haluan jo opiskelemaan!" Leo huusi ja pyöritteli silmiään. "No, tee mitä haluat..." Scarlett myöntyi.

"Näkemiin, Leo!" kaikki huudahtelivat. "Troylla, Amylla, Willilla ja Alexilla oli sentään toisensa... Mutta Leo lähtee yliopistolle yksin!" Scarlett mumisi itkuisella äänellä. "Kyllä hän pärjää", Troy vakuutti. "Onhan hän viettänyt lapsuutensakin ilman sisaruksia." "Sehän minua tässä surettaakin!" Scarlett itki. "Hän olisi tarvinnut leikkikaverin!"

Vaikka yksi lapsi pois kotoa lähtikin, pikku Aronissa riitti kuitenkin hoitamista, tietysti. Nytkin napero oli nukahtanut lattialle kun kaikki olivat menneet pihalle katsomaan Leon lähtöä. "Mikteivät ne halua enää pitää minutta huolta?" Aron oli vihaisesti todennut leikkiksylofonilleen ennen nukahtamista.

Pian Emmi kuitenkin huomasi lattialla nukkuvan Aronin ja nosti pojan syliinsä. "Nyt sinä pääset pinnasänkyyn nukkumaan", Emmi puhui väsyneelle Aronille. "Kohta Aurorakin saa oman huoneen, eikö olekin kivaa?"

Seuraavana päivänä Auroran oma huone oli kokonaan valmis. "Katto äiti! Tuo on vielä pienempi kuin minä! Minä olen jo ito poika!" Aron hehkutti Emmille ihmetellessään pikkusiskoaan. "Niinpä taidat olla, kultaseni", Emmi hymyili ja nosti Auroran kehtoon ja Aronin syliinsä.

Antto päätti korjata tietokoneen. Mikäs siinä, hänellä mekaniikkapisteet ovat huipussaan, joten tietokone tuli entistä ehommaksi. Nyt kun Antto sattui istumaan siinä tietokonetuolilla, hän päätti alkaa pelata pelejä. "Siitäs sait, avaruusörkki!"

"Höh, ruoat loppu! Mitä minä nyt teen?" Emmi huokaisi nälkäisenä. Sitten hän muisti, että melko lähellä sijaitseva ruokakauppa toi pienellä lisämaksulla ruokaostokset kotiin! Samallahan voisi katsella seuraaville perijöille puolisoa, jos lähetti olisi kaunis tai komea...

"Kiitos vain!" Emmi hymyili ja yritti katsoa, olisiko ruokalähetti sopiva mies jollekulle perijälle. Mutta ei, hänhän oli ruma kuin mikä eikä ollut lainkaan ammatistaan kiinnostunut, tai ainakaan ei näyttänyt siltä. "Tuollainen ei mitään juomarahoja ansaitse!" Emmi ajatteli ja vei ruoat jääkaappiin.

"Mitä...? Olenko taas raskaana?" Emmi kauhistui eräänä sateisena yönä. Pisaroiden ropistessa peltikattoa vasten Emmi mietti, miten hän, Troy, Antto ja Scarlett jaksaisivat huolehtia kolmesta lapsesta kun oli niitä työasioitakin? Huokaisten Emmi kävi uudestaan nukkumaan.

Kolme kuukautta kului nopeasti, ja Emmi tajusi että vauva syntyisi pian. Oli aika alkaa miettiä vauvalle nimeä. A:lla sen pitäisi alkaa, aivan kuin Aronin ja Aurorankin nimet alkavat.

Pian koittivatkin Auroran kolmevuotissynttärit! Millainenkohan taapero hänestä kasvaa?

Tällainen.

Aurorasta tuli oikein suloinen! Hänelle leikattiin tasaisen siisti polkkatukkakampaus.

Antto - vastahakoisesti tosin - opetti Auroralle pottailun taidon.

Ja kävelynkin siinä samassa.

Pottailu ja kävely olivat helposti opittavissa, mutta puhumisesta ei aluksi meinannut tulla mitään.

Totta kai Antto piti lapsenlapsestaan - työkiireet vain haittasivat.

Ei Antto tietenkään ollut ainoa, joka Auroraa hoiti. Myös Troy piti hyvää huolta tyttärestään.

Eräänä päivänä Emmi tunsi, että synnytyksen aika koittaisi juuri sinä iltana! Kohta Aronille ja Auroralle olikin jo syntynyt pikkusisko, vihreillä silmillä ja vaaleilla hiuksilla varustettuna. Onnellisena Emmi nimesi pienokaisensa Arieliksi.

Kaikki hullaantuivat Arieliin tämän katsellessa kirkkailla, smaragdinvihreillä silmillään perhettään. Ariel sai oman huoneenkin, totta kai. 

 Ja kohta koitti myös Aronin kasvun aika. "Onko pakko katvaa kun vätyttää näin paljon?" Aron hieroi silmiään.

"Jes! Musta kasvoi iso poika! Mä pääsen kouluun ja mä voin tehdä kaikkee kivaa! Miksen mä aikasemmin voinu kasvaa?" olivat Aronin ensimmäiset lauseet kouluikäisenä.

Antto oli hankkinut pojanpojalleen uudet huonekalut. "Yläfemma, ukki!" Aron nauroi huoneessaan hienojen huonekalujen keskellä.

Aron rakasti taulujen maalailua. "Tästä tulee mestariteos, ihan varmasti!" poika päätti.

Pian oli ensimmäisen koulupäivän aika. Aronia jännitti mutta rohkeasti poika astui koulubussiin. Hän tervehti kuljettajaakin, joka mumisi jotain epäselvää vastaukseksi. Aron etsi itselleen vapaan paikan mahdollisimman edestä.

"Kohta sinäkään et enää ole niin pikkuinen, sillä kasvat ihan pian taaperoksi..." Emmi puhui kuopukselleen.

Niinpä huomenna oli tuplasynttäreitten aika. Auroran oli aika kasvaa lapseksi ja Arielin sen sijaan taaperoksi. Tässä Aurora kasvaneena. Kuvittelenko vain, vai näyttääkö hän teidänkin mielestänne vähän pojalta? :P

Ja tässä kasvanut Ariel. Katsokaa, mikä söpöliini! <3 Awws, täydelliset kasvonpiirteet! Tyttö näyttää perineen pelkästään hyviä geenejä. Siis ainakin minun mielestäni, mitä mieltä te olette?

Mutta juuri kun Emmi oli menossa maistamaan kakkua, hänen mahansa pomppasi. "Olen raskaana! Ei taas!"

Ariel ihmettelee maailman... ihmeitä (:D) uudessa mekossaan.

Kun Aurora sai hieman ripsiväriä ja uudistuneet hiukset, ei hän enää niin pojalta näyttänytkään. Ihan kivannäköinen, eikö?

Aronista ja Aurorasta tuli heti ystäviä. "Tosi siistiä kun sä kasvoit", Aron virkkoi. "Niin on, nyt me voidaan leikkiä kaikkee hauskaa!" Aurora innostui. "Niin voidaan. Odota siinä hetki", Aron komensi ja ryntäsi toiseen huoneeseen. Kohta hän palasi kädet selän takana. "Mehän voitaisiin aloittaa vaikka tyynysodalla?" poika kysyi ja läimäytti siskoaan tyynyllä kasvoihin. "Aha, okei! Oota säkin hetki!" Aurora virnisti ja haki itselleen tyynyn.

Aron ja Aurora eivät ikinä riidelleet, kuten yleensä sisarukset tekivät. He olivat ystävällisiä toisilleen ikään kuin he eivät olisi olleet sisko ja veli vaan parhaat kaverukset. "Mitä nyt leikitään?" Aron kysyi. Aurora mietti ja otti pari askelta taaksepäin. "Hippaa! Sä oot!"

Kun jompikumpi väsyi juoksemiseen, he keksivät uuden leikin, tässä tapauksessa rallattelun.

Eräänä aamuna Aurora meni syömään aamupalaksi sipsejä. Scarlett huomasi tämän ja kauhistui.

Scarlett valmisti omasta mielestään terveellistä aamupalaa ja käski Aronin ja Auroran syömään. "Älkää enää ikinä syökö sipsejä aamupalaksi! Kannattaa ennemmin syödä jotakin terveellistä", hän selitti. Pannukakuthan ovat todella terveellisiä, eikö niin? -_-

Ariel oli rauhallinen taapero. Tässä hän soittelee ksylofonia huoneessaan.

Soittamiselle tuli kuitenkin pian loppu, sillä Scarlett tuli opettamaan lapsenlastaan kävelemään.

Ja puhumaan.

Ja taas syntymäpäivät! Huoh. Tällä kertaa Antto vanheni vanhukseksi.

Tämännäköinen hänestä tuli, kun hiustyyliä hiukkasen muutettiin. Ei muuttunut hirveästi.

Ja heti kasvettuaan Antto nappasi puhelimen käteensä ja jäi eläkkeelle.

"Haluan siis jäädä eläkkeelle. 60-vuotias. Miten se tähän liittyy?" Scarlett puhui puhelimeen. Hän oli odottanut päivää, milloin olisivat Anton syntymäpäivät. Sinä päivänä Scarlett oli päättänyt jäävänsä eläkkeelle.

Koska Scarlett oli nyt eläkkeellä, hän pystyi kokkaamaan paljon. Erityisen paljon hän valmisti juustoleipiä. Hm...

Emmin maha kasvoi jälleen.

Seuraavana päivänä Emmi jutteli Auroralle: "Vaihda vaatteet! Lähdemme nyt Stadiin." "Stadiin? En olekaan ennen ollut siellä", Aurora innostui. "Kerta se on ensimmäinenkin", Emmi virnisti. "Ketkä kaikki meidän perheestä sinne lähtee?" Aurora kysyi vielä. "Minä, isäsi, Aron ja sinä. Isovanhemmat varmaan voivat jäädä vahtimaan Arielia."

Kohta lapset kävelivät innoissaan autoa kohti.

"Turvavyöt kiinni!" Troy huusi etupenkiltä ja laittoi sen jälkeen radion päälle. "Tämä perhe lähtee nyt Stadiin!" "Me päästään Stadiin, me päästään Stadiin..." Aron ja Aurora lallattelivat takapenkillä.

Tällaiseen shoppailupaikkaan perhe saapui. Aron ja Aurora innostuivat ja juoksivat heti katsomaan mitä kaupoissa myytiin.

"Hmm... Taidan ottaa tämän. Ja ehkä tuonkin. Ja..." Troy mietti itsekseen. Hänestä paljastuikin oikea himoshoppaaja, näköjään.

"Vielä tällainen."

"Ja tällainen."

Emmi sen sijaan osti vaatekaupasta ison kasan vaatteita. "Pari asua jokaiselle ikävaiheelle", hän oli ajatellut. Niinpä Emmin mukaan tarttui ainakin kymmenen asua.

Toki Aron ja Aurorakin löysivät itselleen tekemistä.

He pelasivat kolikkopelejä! Eivätkö ne olekaan K-15?

"Otan nämä!" Troy sanoi myyjälle hymyillen. "Selvä. Tuhat simoleonia", myyjä vastasi.

Joskushan kaupungiltakin oli lähdettävä, vaikka lapset olisivat halunneet jäädä. Mutta kello oli jo 18, ja oli sopiva aika lähteä kotiin.

Aurora innostui tietokonepelistä, minkä Troy oli ostanut.

Troysta puheen ollen: tämä oli antamassa juuri Aronille lahjaksi pelikonsolia, jonka oli myöskin ostanut. Mutta ei kai sitä lahjapakettiin olisi tarvinnut laittaa?

Ja oli Troylla lahja myös Auroralle. MP 3 -soitin!

Kohta olivatkin taas synttärit. Arielin tällä kertaa. Katsokaa miten kaunis hänestä kasvoi!

Ja kaiken tuon hässäkän keskellä Emmi päätti synnyttää. Jippii.

Tyttö jälleen. "Oletpa sinä söpö!" Emmi halasi lastaan. "Sinun nimesi saa olla Annamarie." Ruskeat hiukset, vihreät silmät, vaalea iho.

Koko perhe riensi katsomaan uutta tulokasta. "Oiih, ihana!" oli Auroran kommentti. "Harmi ettei se ole poika", Aron mumisi. "Mikä sen nimi on? Mitä se syö?" kyseli Ariel. "Niin tosiaan, minkä niminen hän on?" Scarlett ja Antto kysyivät. "Ajattelin nimetä tytön Annamarieksi", Emmi ehdotti vilkaisten Troyta. "Annamarie? Se on hyvä nimi. Minulle se kelpaa", Troy nyökkäsi. "Tule isin sylkkyyn, Annamarie!" Emmi ojensi vauvan hymyillen autuaasti Troylle.

Annamariellekin toki rakennettiin oma seeprakuvioinen mustavalkoinen huone.

Mutta viikon kuluttua Aron päätti...

...hypähtää teiniksi. Ihan komea, mutta miksei pojalla ole ylähuulta lainkaan? Nooh, ei hän nyt kuitenkaan ruma ole.

Seuraavina päivinä Antto alkoi voida huonosti. Scarlett oli huolestunut, muttei osannut tehdä asialle mitään.

Niinpä tapahtui se, mitä kaikki eniten olivat pelänneet. Antto kuoli. Hän oli saanut oudon sairaskohtauksen, jonka seurauksena oli tämä.

Viikatemieskin saapui paikalle. "Älä vie Anttoa, hän on minua nuorempi! Vie minut mieluummin!" Scarlett itki. Viikatemies huokaisi. "Aina tämä sama tarina. Hän pääsee Taivaaseen ja hänellä on siellä hyvä olla. Kaikki lähtevät täältä joskus ja blaa blaa blaa..." Viikatemies selitti tylsistyneenä.

Niinpä Antto pääsi Taivaaseen. "Scarlett, muuten", Viikatemies sanoi ennen lähtöään. "N-niin?" Scarlett kysyi. "Nähdään", Viikatemies sanoi ja Scarlett säpsähti.

"Miksi? Miksi näin piti käydä?" Aron itki.

"Miksi?" oli ainoa sana minkä Aurorakaan pystyi sanomaan. Hän itki lohduttomasti.

"Ukki... En oikein tuntenut sinua kunnolla... Mutta toivon... Että pääsit parempaan paikkaan", Ariel puhui haudalle seuraavana päivänä. Antto oli haudattu ja kauniita kukkia istutettu haudan eteen.

"Antto", Scarlett aloitti kastellessaan kukkia. "En unohda sinua koskaan."